Joulujuhlien tunnelmaa

| 0 komenttia


9.12 vietettiin joulujuhlia Seurantalolla. Riisipuuroa alettiin keittämään jo yhdeksältä aamulla ja vähän myöhemmin Seurantalolle saapui muu järjestelytiimi koristelemaan ja laittamaan paikat valmiiksi joulujuhlia varten.
Innokkaimmat juhlijat saapuivat hyvissä ajoin paikalle ja lopulta melkein kaikki salin paikat oli täytetty. Juhlijoita saapui siis yli sata henkeä. Tilaisuuden avasi kunniapuheenjohtaja Helka Simonen.



Tutta-tonttu laulatti ja leikitti lapsia (ja lapsenmielisiä) joululaulujen tahtiin. Välissä pidettiin myös pari puhetta ja kiiteltiin järjestäjiä sekä osallistujia. Sitten pääsimme nauttimaan riisipuurosta sekä sekametelisopasta. Jälkiruoaksi vielä kahvia, mehua, joulutorttuja sekä pipareita.

Tarjoilujen jälkeen lapset alkoivat jo käymään levottomiksi, sillä joulupukin saapumista odotettiin jo kovasti. Ja saapuihan hän. Jokainen lapsi pääsi tervehtimään ja kertomaan halutessaan joulupukille lahjatoiveensa. Muistamiseksi pukilla oli jokaiselle pieni lahja.

Kyläyhdistyksen johtokunta kiittää ahkeria talkoolaisia ponnistuksista tilaisuuden järjestämiseksi, Henttulan luomutilaa sekä Auttisten puutarhaa lahjoituksista sekä kaikkia kyläläisiä, jotka osallistuivat ja loivat hyvän tunnelman juhliin!

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *